Neulojan vallattu koti

Tämä neuloja täällä on laiskistunut itse neuleprojektien suhteen, mutta yritän parhaani osoittaa neuleille ja neulomiselle rakkauteni. Tälläkertaa neulominen on vallannut kotini myös sisustuksellisesti. Villasukkia kun on jo liikaa, lukuisista huiveistani huomaan aina käyttäväni yhtä tai kahta, villapaidat ovat vielä unelma-asteella ja sattuu olemaan melko lämmin talvi... On siis keksittävä jotain muuta! Puikoilla tällähetkellä on muhkean pehmeä päiväpeitto, mutta se on vielä niin vaiheessa, että jääköön se tästä kirjoituksesta seuraavaan kertaan. Mutta neulekuviot ovat valloittaneet näköjään pääni, sillä huomaan jokapaikassa kiinnittäväni huomioni kaikkeen, mikä näyttää neulotulta. 

Koulussa savityökurssilla meidän tehtävänä oli tehdä 15x15cm laatta, johon teemme jonkinlaista pintaa. Kas kummaa laattani näyttää neuleelta ja päätyy uunista ja lasituksesta tultuaan pannunaluseksi. 

Joka keväisen sisustuskärpäseni ansioista havahduin huomaamaan, että unelmieni matto on puolittanut hintansa minulle sopivaan budjettiin! Ja kappas, mattoni näyttää neulotulta.

Muutenkin kotini sisustus on saanut uutta ilmettä, kun vihdoin ja viimein pääsin eroon liiansuuresta lipastosta, joka toimi lankakerieni kotina. Lankaparat joutuivat siis tyhjänpäälle. Lipaston korvasi hauska tikapuumainen kirjahylly, mutta sen pinta-ala on sen verran pieni, että jätti lankavaratoni ei sinne mahtuisi, ilman että olohuoneeni alkaisi muistuttaa ala-asteeni lankakerävarastoa (välihuomautus: missä taivaassa sitä silloin on saanut elää kun on vapaasti voinut hakea hyllystä mitä tahansa väriä ja lankaa?! Miksi oi miksi neulontahimo alkaa vasta vanhempana?). 

Lopulta langoille löytyi tilaa muualta, mutta oli sääli piilottaa monia kauniita lankojani, joten lankakerät toimivat tällähetkellä myös kotini koriste-esineinä.

 

Televisioni yläpuolella on tauluhylly, jonka olen todennut tällaisen vuodenaika/tunnesisustajaihmisen seinien pelastukseksi. Pitkään hylyllä olleet itseottamani valokuvat olivat enää miellyttämättä silmääni ja oli keksittävä jotain uutta tilalle. Eräs ihana uusi tuttavuuteni Kerällä -kirja kertoikin hauskan idean isoäidin neliöiden käyttämisestä tauluina! Anttilaan mars ja virkkuukoukku käteen ja tekemään uusia tauluja. Tällaisia niistä sitten syntyi.